keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Loppiaisen pikkuherkut



Pakastimessa nökötti avattu torttutaikina paketti, joten ajattelin tehdä siitä jotain loppiaisen kunniaksi. Joulun aikaan on syöty jo niin paljon joulutorttuja, että päätin tehdä tällä kertaa jotain vähän erilaista. Niinpä tein tämmöisiä pikkuherkkuja. Ennen joulua leivoin myös osan pipareista suupalan kokoisiksi. Minusta se oli loistoidea, vaikka itse sanonkin. :) Monesti piparit ja joulutortut jää vähemmälle huomiolle joulupöydässä, jos on muuta tarjottavaa ja masut täynnä jouluruokaa. Pikkuruisen keksin tai "tortun" jaksaa jokainen napata suuhunsa. Saatanpa jalostaa tätä suupalaideaa myös ensi joulun makeisiin leivonnaisiin.

Taikina siis on valmista torttutaikinaa. Kaulin sulaneen taikinan ohuemmaksi ja otin muotilla erilaisia kuvioita. Voitelin kananmunalla ja päälle ripottelin raesokeria. Osaan laitoin vadelmamarmeladia ja osaan kaneli-omenamarmeladia.
Jäljelle jääneistä taikinan jämistä oli niin vaikea saada enää kauniita kuvioita, joten leikkasin niistä ronskisti vaan pieniä paloa ja taputtelin epämääräisiksi paloiksi pellille. Voitelin ne ja ripottelin päälle kaneli-sokeria. Hyviä tuli!

3 kommenttia:

  1. Onpas mukavan näköisiä suupaloja! Kokeilin blogissasi olevaa pipari-suklaa-juustokakkua. Tosin tein vain puoli annosta, kun pitää jo pikku hiljaa vähentää tätä herkkujen määrää. Hyvä ja makoisa ohje oli sekin.

    VastaaPoista
  2. Ihania pikkuisia suupaloja! Varmasti oliskin tosiaan kova sana tehä jouluks jotain tällasia pieniä makeita, kun tunnetusti silloin on ähkyä liikkeellä :D Ehkä pikkunaposteltavat uppoaisi isoja herkkuja paremmin.

    VastaaPoista