

Löysin mukavan ohjeen rahkapiirakalle Taikan blogista
täältä. Alkuperäinen ohje on hiukan erilainen kuin mitä itse tein. Laitan tähän ohjeen sellaisena kuin tein piirakan, mutta tuolta linkistä voi käydä kurkkimassa myös alkuperäistä. Mielestäni oli kiva, kun myös pohjassa oli rahkaa. Piirakka olikin melko täyttävää. Itse tykkään kovasti persikoista rahkapiirakassa ja lapset halusivat rusinoita, joten niitä laitettiin. Helppo ja nopea tehdä tämä piirakka! Tosin tämä maistuu parhaalta vasta täysin jäähtyneenä, joten odottamaan joutuu valmistumisen jälkeen jonkin aikaa. :) Käytin piirakassa sitruunarahkaa, jossa on sokeria, joten en lisännyt sokeria täytteeseen. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty tavallista rahkaa ja lisätty makeutusainetta. Tällöin piirakasta tulee toki vieläkin kevyempi.
Kevyempi rahkapiirakka
Pohja
250g rahkaa
1 kananmuna
2 tl leivinjauhetta
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
Täyte
1 prk Valion sitruunarahkaa
2 kananmunaa
1 tl vanijasokeria
Päälle
1 prk (410g) säilykepersikoita mehussa
(rusinoita)
Sekoita rahka ja kananmunat keskenään. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita.
Sekoita vehnä-ja grahamjauhoihin leivinjauhe ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Voitele vuoka öljyllä ja levitä taikina vuokaan. Nosta taikinaa myös vuoan reunoille. Laita persikat ja rusinat keskelle taikinaa.
Sekoita vielä sitruunarahka ja munat keskenään ja lisää joukkoon hiukan vaniljasokeria. Peitä persikat rahkaseoksella. Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 min.