Idean tähän kakkuun sain Brunbergin tehtaanmyymälävierailulla Porvoossa! Siellä myytiin kokeilueränä maitosuklaasta tehtyjä minttusuklaanappeja kilon pusseissa. Hintaa pussille taisi tulla huikeat 3 euroa. :) Päätin ostaa yhden "säkin" leipomuksia varten. Molemmissa väleissä vaniljakastiketta ja minttusuklaamoussea. Koristeluidea oli muhinut päässä jo pitkään ja koska syksy tekee tuloaan, niin valkosuklaasta tehdyt lehdet sopivat tämän kakun päälle kivasti. Pursotukset on tehty Flora vispillä. Viime aikoina tuon Flora Vispin kanssa on ollut ongelmia! Ensin se ei meinaa vatkaantua ja sitten siitä tulee yhtäkkiä ihan tökköä. Pursotukset eivät siis menneet niin kuin olin ajatellut, hyvä kun tuli koko pussista ulos se vaahto.. Ahonlaidan Tanjalta tiirailin mallia valkosuklaalla raidoittamiseen, mutta ei kyllä ihan niin hienosti onnistunut!
Kakkupohja on neljän munan suklaakakkupohja. Ihan perus sokerikakku, jossa osa jauhoista korvattu kaakaolla.
Pahoittelen valokuvien huonoa laatua. Päivä on tosi sateinen ja synkkä, joten luonnonvalo ei oikein meinaa riittää kuvaamiseen.
Täytteet:
Vaniljakiisseli
3 dl kermaa
2 keltuaista tai 1 muna
2-4tl sokeria
1 rkl peruna- tai maissijauhoja ( Maizena )
2-3tl vaniljasokeria
Sekoita yhteen kerma, keltuaiset tai muna, sokeri ja jauhot. Saosta seos miedolla lämmöllä, kunnes siitä muodostuu sakea ja kuohkea kiisseli. Vatkaa voimakkaasti pohjaa myöden koko ajan. Anna kiisselin jäähtyä ja mausta vaniljasokerilla.
Minttusuklaamousse
4 dl kermaa
1 dl maitorahkaa
100 g minttusuklaata
2 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa. Lisää joukkoon rahka ja suklaasula. Kuumenna tilkka vettä (1rkl) kiehuvaksi ja lisää joukkoon liivatteet. Sekoita niin, että liivatteet sulaa ja lisää moussen joukkoon.
Täytin kakun irtopohjavuoassa. Kostukkeena käytin vain vähän maitoa, koska tuo vaniljakiisseli hiukan kosteuttaa pohjaa. Ensin siis levitin pohjan päälle vaniljakiisselin ja sen päälle minttusuklaamoussen. Täytteiden laiton jälkeen annoin olla pari tuntia jääkaapissa, jotta tuo minttusuklaatäyte hyytyy.
Suklaakuorrute
1 dl kermaa
150 g minttusuklaanappeja (Brunberg) tai tavallista suklaata
Kuumenna kerma lähes kiehuvaksi. Nosta kattila levyltä ja anna hiukan jäähtyä ennen suklaiden lisäämistä, jotta suklaa ei pala. Lisää suklaat ja sekoittele varovasti niin, että ne sulaa tasaiseksi. Levitetään kakun päälle. Tässä kohtaa haluan vielä varoittaa, että en tiedä, miten muut minttusuklaat käyttäytyy sulatettaessa. Nuo Brunbergit ovat "täyttä" suklaata, eikä siis sisällä esim. minttukrokanttia tai tryffeliä. Jos ei noita nappeja saa, niin on varmempaa käyttää suklaana ihan tavallista maito- tai tummaa suklaata.
Tein vielä valkosuklaasulalla raidat kakun päälle. Vielä on vähän harjoittelemista noiden raidoitusten teossa!
Valkosuklaalehdet on tehty sivelemällä koivun ja mustaherukan lehtien päälle valkosuklaata ja laittamalla ne hetkeksi pakastimeen. Kun suklaa on kovettunut, lehden saa helposti pois. Tämän idean näin joskus jossain blogissa, mutta en valitettavasti nyt löytänyt sitä mistään. Idea ei kuitenkaan oma ole!