sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Jugurttinen persikkapiirakka


Tein viime viikolla piirakkaa ja ajattelin laittaa marjojen sijaan tällä kertaa jotain hedelmäistä täytettä. Päädyin persikkaan. Pohja on murotaikinaa, johon lisäsin kaurahiutaleita ja leseitä. Ohjetta tuohon pohjaan ei ole, koska teen tämäntyyppiset pohjat aina omasta päästäni. Hyvin samanlaisen lopputuloksen saa kun ostaa kaupasta valmiin kauramuropohjan. Laitan siis ohjeeseen sen tällä tavalla. Täytteenä siis säilykepersikkaa siivuina ja päällinen on turkkilaista jugurttia. Jos ei ole ikinä kokeillut tuota ämpärissä myytävä turkkilaista jugurttia eli tuttavallisemmin "partaäijää" (siinä on se kuva), niin suosittelen kyllä kokeilemaan. On hyvin monikäyttöistä tavaraa. Se on herkkua jo ihan sinällään, mutta sopii oikein loistavasti esim. rahkan tai kermaviilin sijaan leivonnaisiin, ruuanlaitoon tai jälkiruokiin. Käytän usein tätä jopa täytekakkujen täytteisiin raikastamaan makua.

Jugurttinen persikkapiirakka

Pohja
kauramurotaikina

Täyte
1 tlk säilykepersikoita viipaleina
4 dl turkkilaista jugurttia
1 kananmuna
½ dl sokeria (kannattaa säätää sokerin määrä oman maun mukaan)
1 tl vaniljasokeria

Kauramurotaikina taputellaan irtopohjavuokaan tasaiseksi, saa tulla hiukan reunojakin. Ladotaan persikkaviipaleet pohjan päälle. Sekoitetaan täytteen muut ainekset keskenään ja kaadetaan persikoiden päälle. Paistetaan 200 asteessa n. 20-30 min. Annetaan jäähtyä täysin ennen irtopohjavuoasta poistamista. Tämä piirakka kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä ja tarjoilla jääkaappikylmänä.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kyllä se maistuikin, tykkään raikkaista mauista ja tämä on juuri sellainen! :)

    VastaaPoista