maanantai 7. kesäkuuta 2010

Raparperimisu




Tämmöisen raparperimisun tein Pohjanmaalle mummille ja papalle viemisiksi. Kasasin kakun tiramisutyylisesti, joten siitä nimi. :) Raparperin lisäksi kakussa maistui hiukan omena, kaneli ja vanilja. Oli raikasta ja hyvää! Tätä teen kyllä toistekin. Ohje saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei sitä ole. Tyävaiheita kyllä on monia, kun pitää keitellä ensin raparperistä hillo tai oikeammin ehkä kiisseli, kun perunajauhoilla sen saostin. Uunia ei tarvita eikä edes keksejä tarvitse murskata.


Pohja

Kaurakeksejä
kostutukseen mehua

Raparperihilloke
n. 4 dl raparperia paloina
1 dl omenamehua
1 dl vettä
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ tl kanelia
2 rkl perunajauhoja

Täyte
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl kermaa
½ prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
3 liivatelehteä
omenahilloa maun mukaan makeutta antamaan
ripaus kanelia

Laita liivatteet likoamaan ja tee ensin raparperihilloke. Kuori ja paloittele raparperi. Laita kattilaan kiehumaan mehun kanssa. Lisää sokeri ja mausteet. Anna kiehua, kunnes raparperi on pehmeää. Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja lisää raparperien joukkoon koko ajan sekoittaen. Nosta levyltä, kunnes hilloke on kiehahtanut.
Laita reunavuoka tai irtopohjavuoan reunaosa tarjoilualustalle. Lado pohjalle keksejä yksi kerros ja kostuta ne pullasudin avulla mehulla. Lusikoi päälle n. puolet hillokkeesta. Vatkaa kerma sekä vaniljakastike vaahdoksi ja yhdistä tuorejuuston kanssa. Makeuta omenahillolla tai sokerilla ja lisää ripaus kanelia joukkoon. Kiehauta pieni määrä nestettä kattilassa ja sulata liivatteet siihen. Lisää liivateseos tuorejuustovaahdon joukkoon. Nostele vaahtoa keksien ja hillokkeen päälle ja tee toista sama toisen kerroksen kohdalla siten, että päällimmäiseksi jää tuorejuustovaahto. Anna hyytyä jääkaapisssa 4-5 tuntia tai seuraavaan vuorokauteen.



2 kommenttia:

  1. Herkullisen tuntuinen ihanuus... raparperifaneja kun ollaan, niin varmasti kokeillaan. Oletko tehnyt sivupohjasi itse...kysyn siksi kun miusta oikein kaunis...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sivupohja on ihan valmistuote. Vasemmassa yläreunassa on linkkinappula osoitteeseen, jossa näitä sivupohjia on vaikka kuinka! :)

    VastaaPoista