sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Vaniljainen omenapiirakka


Tämä oli todellinen kokeilupiirakka, mutta ihan onnistunut kokeilu tällä kertaa! Pohjana käytin ihan valmismurotaikinaa, joka nopeuttaa kummasti valmistusta. Helppohan murotaikina on kyllä itsekin tehdä. Pohjan päälle laitoin Blå Bandin vaniljakastikejauheesta tehdyn paksuhkon kastikkeen ja sen päälle nostelin omenista tekemääni hilloketta. Halusin kokeilla omenien "marinointia" mausteliemessä keittämällä ja täytyy sanoa, että syntynyt omenahilloke oli yksistään parempaa kuin tässä piirakassa, jossa oli muutenkin makua tuon vaniljakastikkeen ansiosta. Laitan kuitenkin ohjeen niin, kuten sen tein. Halutessaan voi laittaa omput päälle kauniina viipaleina tuoreeltaan. Tuota vaniljakastiketta aion käyttää kyllä piirakoissa tulevaisuudessakin. Oli kyllä hyvää ja täytteestä tuli sen ansiosta ihanan pehmeä! Voisin kuvitella, että sen kaveriksi sopisi hyvin esim. mustikat. Tällaista piirakkaa olen mielestäni jossain blogissa nähnytkin.

Vaniljainen omenapiirakka

Hilloke (voi korvata tuoreilla omenaviipaleilla +sokerilla)

4 keskikokoista omenaa
1 dl hillosokeria
1 rkl appelsiinimehua
muutama tippa rommiaromia
kanelia
piparkakkumaustetta
kardemummaa jauhettuna

Pohja

Murotaikinapohja

Täyte

1 pss Blå Band-vaniljakastikejauhetta
2 dl maitoa

Paloittele omenat kuutioiksi ja laita kattilaan hillosokerin ja muiden aineiden kanssa. Anna kiehua hiljalleen n. 10 minuuttia ja jäähdytä.

Tee vaniljakastike ja anna sen tekeytyä jääkaapissa hetki.

Levitä murotaikinapohja tasaisesti vuokaan. Kaada vaniljakastike pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Lusikoi päälle omenahilloke. Paista uunissa 225 asteessa n. 25 min.

3 kommenttia:

  1. Nam! Tosi makian näköistä! Menee kyllä kokeiluun =)

    VastaaPoista
  2. Nammm, näyttää todella herkulliselta tämä :) Harmi, että omenat jo omasta puusta loppu, muuten oisin kyllä voinut kokeilla vaikka heti :P

    VastaaPoista